tiistai 18. helmikuuta 2014

Prologi

Noniin, elikkäs päätin tuossa äskettäin automatkalla aloittaa blogin kirjoittamisen. Mistä kirjoitan? Kirjoitan pääasiassa musiikista, välillä ehkä jopa hieman pintaa syvemmältä. Mikä musiikissa sitten niin viehättää? Itselleni se on harrastus ja pakoreitti. Ensimmäisessä postauksessa kerron teille minun omasta suhteestani musiikkiin ja laitteistani. Mahdollisesti jopa bänditouhuista, katsotaan mitä keksin teille.

Kaikki alkoi oikeastaan vuonna 2006(?) jouluna, kun sain isältäni joululahjaksi Iron Maidenin Number of the Beast-albumin. Siinä sitten vierähti muutama vuosti pelkästään Iron Maidenia kuunnellessa.

Vuodet vierivät eteenpäin kuin idän pikajuna ja musiikkimaku laajeni. Kehiin tuli Death, - ja Black Metal, joista jälkimmäinen on edelleen kestosuosikki synkästä maineestaan huolimatta.


Monesti pohdin, että haluaisin aloittaa kitaransoiton, mutta enpä sitä sitten saanut vuosikausiin aikaiseksi, kunnes ostin eräältä toveriltani akustisen kitaran 30 rahan hintaan. Kyseistä kitaraa tulikin sitten hakattua ankarasti, tietysti perusasioista liikkeelle lähtien. Pikkuhiljaa etenin vaikeampiin biiseihin ja opettelin melkein ensimmäiseksi tremolo-tekniikan, jonka oppiminen oli tuskaista hommaa kärsimättömältä murrosikäiseltä pojanklopilta. 


Ensimmäinen sähkökitarani oli kuvanmukainen ESP LTD EX-50. Ei mitenkään erikoinen kepukka, mutta oli ja on hyvä kitara aloittelevalle hevy metla-muusikolle. Kyseinen kitara on nyt lojunut päiväkausia huoneeni nurkassa. Olen ajatellut, että huoltaisin sen ja heittäisin helvettiin nuo ESP:n paskat mikit ja tilalle Joko SD:t tai EMG:t
ESP LTD EX-50




















Explorerini tuli Jackson SLXT Soloistin syrjäyttämäksi, joka on mielestäni aivan loistava kepukka. Istuu käteen paremmin, kuin tissit. (hihi.)
Tähän voisi jopa luetella kitaran speksit, hadouken!

  • Sarja: X Series Soloist
  • Runko: lehmus
  • Lapa: jackson pointed 6 In-Line
  • Kaula: vaahtera, Through-Body,  Tilt-Back lapa
  • Reunalista: kaula, 1-kerros valkoinen
  • Otelauta: ruusupuu, 12"-16" Compound Radius
  • Otelautamerkit: Pearloid Sharkfin
  • Nauhat: 24, Jumbo
  • Skaala: 648mm
  • Talla: TonePros, Through-Body Strings
  • Mikrofonit: EMG HZ H4-B / EMG® HZ H4-AN
  • Säätimet: vol/tone/3-as. mikrofonivalitsin
  • Virittimet: painevalettu Jackson
  • Kielet: vakio .009, .011, .016, .024, .032, .042 (Nämä elävät vieläkin.)
  • Väri: Black, kiiltävä polyester viimeistely

Rakkautta ensikosketuksella.







♥ :3


Tosiaan, tähän väliin voisin varoittaa, että kitaraesittelyjä tulee vielä kaksi [2]
Viime keväänä tein ''pienen'' heräteostoksen ja päädyin ostamaan Schecterin Hellraiser C-7 FR-nimisen kitaran, jonka piti olla ensimmäinen ja viimeinen floikallinen kitara, jonka ostan. Mikään ei vituta niin paljon, kuin floikka. Mutta on tämä silti pirun hyvä soittaa ja soundit ovat loistavat. Kiitos EMG:n aktiivimikit. Kitaran loistavuudesta huolimatta soittaminen on jäänyt vähälle, sillä onnistuin hukkaamaan kitaran kielilukot.            



Saatanan reteet tapetit.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä uusin tulokas, Custom-kitara, jota moni erehtyy luulemaan Jacksoniksi. Kutsun tätä kylläkin itsekkin ''Jacksoniksi''. Vain ja ainoastaan kaula on Jacksonia, body on todennäköisesti Ibanezia. En ole varma, enkä ala spekuloimaan. Kitara on erittäin hyvä soittaa ja se on minulla aina D-vireessä. SD:n mikit takaavat oikein rouheat soundit minun makuuni.




Se sitten kitaroista! Esittelen vielä vahvistimeni, joka on siis Fender Mustang V3. Kyseinen vahvari on hintalaatusuhteeltaan aivan loistava. Siis ei jumalauta, ostakaa jo! Tässä on tehoa 100 watin edestä ja hintaa vajaa 300 rahaa. Tällä kelpaa soittaa ihan mitä tahansa. Efektejä on vaikka muille jakaa ja vahvarista löytyy 100 erilaista presettiä. 





Noh, se siitä tälläkertaa.
Ensimmäinen blogiteksti on nyt tehty.
Kirjoittelen huomenissa todennäköisesti lisää ja kyllä, teen tälle ulkoasulle jotain.
Kyllä, olen uusi täällä.
Ps. Oon oikeasti ihan vitun kujalla.
Pps. Ole hyvä ja laita postauksen alussa oleva biisi soimaan.
Ppps. Mainitsinko jo, että olen uusi täällä?
-J.Takanen